Vuonna 2014 syntyneet Pelicansin pelurit Max Lehtinen, Aatu Parkkinen ja Vilho Kangas saivat torstaina Helsingin jäähallissa käynnistyneessä miesten Karjala-turnauksessa kunniatehtävän. Lahtelaisjuniorit pääsivät saattamaan turnauksen avausottelussa jäälle Kiekkoreippaasta jääkiekkouransa aloittaneet maalivahti Emil Larmin, puolustaja Santtu Kinnusen ja hyökkääjä Hannes Björnisen.
Jokainen A-maajoukkueen pelaaja luisteli jäälle uransa ensimmäisestä seurasta, nk. lähtöseurasta, paikalle kutsutun juniorin saattamana. Ottelun alussa jäällä päästiinkin näkemään Leijona-paitojen lisäksi iso määrä erilaisia seurapaitoja, kun kaikilla suomalaispelaajilla oli jäällä saattaja mukanaan.
Ennen ottelun alkuseremonioita lähtöseurajuniorit pääsivät vierailemaan Suomen pukukopissa, jossa heidät kuvattiin A-maajoukkueen pelaajien kanssa. Ottelun alkaessa juniorit siirtyivät katsomon puolelle kannustamaan omia suosikkejaan.
Jääkiekkoliiton vuonna 2007 aloittama lähtöseuraperinne kunnioittaa seuroissa tehtävän juniorityön merkitystä huippukiekkoilun perustana.
Karjala-turnaus pelataan Helsingin jäähallissa 7.-10. marraskuuta. Torstaina pelatun Sveitsi-ottelun lisäksi Suomi kohtaa lauantaina 9.11. klo 17 Tshekin ja sunnuntaina 10.11. klo 17 Ruotsin. Lisätietoa Karjala-turnauksesta löytyy täältä.
Kuvat: Suomen Jääkiekkoliitto/Mika Kylmäniemi
30.04.2025 13.12 | Vuosikokous tiedote |
24.04.2025 14.55 | Pelicans U15-18 kesäharjoitusryhmät on nimetty |
24.04.2025 10.05 | Kiitos kaudesta 2024-25! |
16.04.2025 14.22 | U18 Team harjoitukset alkavat. Ilmoittaudu joukkueeseen. |
11.04.2025 12.08 | Alalauri U18 MM-kisajoukkueeseen |
09.04.2025 11.01 | Don´t Quit -kampanjalla 1400 euron tuki junioritoimintaan |